Pernoon ja Kultaan yksityiskosket

Yksityiskäytössämme olevat Pernoon- ja Kultaankosket tarjoavat monipuoliset kalastuselämykset – toutaimesta ja harjuksesta loheen ja meritaimeen – luonnonkauniissa Kymijoen maisemissa.

Siikakosken kalastusalue

Kalastuselämys Etelä-Suomen hienoimmilla koskilla

Kymijoen alimpien patojen yläpuolella sijaitsevat Pernoon- ja Kultaankosket ovat yrityksemme yksityiskäytössä. Vaelluskaloilla on vaellusyhteys näille alueille korkean virtaaman aikaan alkukesällä ja korkeavetisenä vuonna läpi kauden. Kalastamme täällä pääasiassa paikallisia kaloja kuten toutainta, haukea, ahventa, harjusta. Loppukaudesta on usein hyvä mahdollisuus saada siiman päähän myös lohi tai meritaimen. Kirjolohta alueella esiintyy satunnaisesti, ja ne ovat peräisin ylä- ja alapuolisten alueiden istutuksista.  Alue on kiistämättä kokonaisuudessaan Eteläisen Suomen hienoimpia koskialueita. Koskialueet ovat laajoja ja saarten pirstomia, joten täällä liikumme kumiveneellä saariin joista kalastus useimmiten tapahtuu 1-5 hengen ryhmässä joko perho- tai uistinvälinein.

Kalareissun yhteyteen voimme tarvittaessa yhdistää ruokailun, saunan ja majoituksen sopimuksen ja kohteiden varaustilanteen mukaan. Nämä lisäpalvelut koko porukalle järjestyvät sujuvasti ammattitaidolla Erämys/Keisarinkoskilla Kultaan Koskikeitaalla tai omatoimisemmin Pernoon huviloissa Pernoonkoskien rannalla. Kysy tarjousta!

Tämä on kalastuselämys, joka jää mieleen vuosiksi

  • Kultaa-Pernoo kumiveneretki: Suositeltava ryhmäkoko 1-5hlö, retken kesto 4-6tuntia, nuotiokahvit sisältyy retkeen, kalastuskausi huhti-lokakuu (marraskuu), ruokailu sopimuksen mukaan, hinta alkaen 350€ +alv
  • Toutainkalaan : Lähde toutainkalaan yksin tai kaverin kanssa päiväksi? Räätälöidaan kohdennettu täsmäisku joka sopii juuri sinulle. Kultaankoski/ Pernoonkoski, 1-2hlö, kesto sovitusti, touko-syyskuu, hinta alkaen 350€.
  • Kalastusretki Kultaankoskella : Kalastusretki Kultaankoskella + yöpyminen, sauna ja aamupala Kultaan Koskikeitaalla 2-5 hlö hinta alkaen 690€
Ahven
Toutain
Kalastaja kivellä Pernoonkoskella

Koe kalastuselämys ammattioppaan kanssa

Nyt on oikea hetki lähteä vesille

Olitpa ensikertalainen tai kokenut kalastaja, me viemme sinut parhaille apajille. Yhdistä kalastus, luonto ja yhdessäolo – pyydä tarjous ja lähde retkelle, joka jää mieleen.